tiistai, 28. huhtikuuta 2009

Turun kommunististen nuorten kannanotto

Turussa 28.4.2009

Turun kaupungin moraaliton säästövimma vahingoittaa työntekijöitä


Turun kaupunki on intoutunut urakalla taloustaantuman nimissä voimakkaisiin säästötoimiin, joihin kuuluvat muun muassa Turun virastojen ja liikelaitosten henkilökuntien lomautukset . Nämä lomautukset ovat kestoltaan vähintään 14 päivää ja ne voi välttää ainoastaan pitämällä palkatonta talkoovapaata kymmenen päivän ajan. (Turun Sanomat 28.4.2009). Tämä tarkoittaa sitä, että tavalliset työntekijät pistetään jälleen kerran maksamaan talouskriisin laskut.

Turun kommunistiset nuoret vastustaa säästämistä tavallisten ihmisten elintason kustannuksella. Monet kaupungin työntekijöistä ovat pienipalkkaisia ja täten on erittäin epäoikeudenmukaista viedä heiltä työt edes vähäksi aikaa. Turun kommunistiset nuoret peräänkuuluttavatkin vaihtoehtoisia ratkaisuja taloustaantumasta selviytymiseksi. Valtiolle on osoitettava tiukempia vaatimuksia kuntatalouden parantamiseksi. Talouskriisistä vastuulliset tahot, eli pankit ja suuryritykset, on pistettävä maksamaan taloukriisin laskut. Tähän voi Turun kaupunkikin johdonmukaisella toiminnalla pyrkiä.


Lisätietoja:

Aaro Kare

puheenjohtaja

041-4646583

aikare@utu.fi


Aki Haapanen

sihteeri

045-1369618

aki_haapanen@dnainternet.net

0 kommenttia:

Lähetä kommentti